torstai 29. tammikuuta 2015

18 ja päivitys

Itse päivitys on aika lyhyt joten aloitataan sillä.
Uusin tehtävä oli auttaa Jack Goldspuria löytämään läppärinsä Jarlasta joka tietysti löytyi viimeisestä mahollisesta paikasta: tornista.
Hevosmarketti on edelleen liikkeellä ja uusia varusteita on tullut goldiin jotka on aika hienoja. Olisi pitänyt säästää tätä päivää varten. XD

Se on virallista: olen täysi-ikäinen!
Ei se vielä tunnu missään, mutta aika mahtavaa loppujen lopuksi.(?) :D
Onnitteluja on tullut joka puolelta päivän mittaa.

Eilen sain kuvatuksi viimeisiä otoksia serkkujen kanssa ja videon näette alapuolella ja Tubessa. Nauttikaa!
Ei minulla muuta lähdenkin tästä juhlimaan omia pirskeitäni illan ajan (varon naapureita häiritsemästä)




I want this blanket

Sain äsken kuvatuksi kaiken tarpeelisen



sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Viimeinen viikonloppu vankeutta

Heips!
Tässä se on lupaamani postaus (vaikuttaa aika pieneltä...) viikonloppu vietostani viimeisen kerran alaikäisenä!
En muista enää mitä perjantaina tein mutta ilmeisesti pääsääntöisesti kasvatin suosioo Dinossa ja en saanut Juralta palkintoa vaikka olisi pitänyt saada....
Niin ja perjantain lisäksi taas meille lifetime jäsenille tuli taas tarjous 3000SC hintaan 20e ja ilmainen lahja joka näkyy alapuolella.

Eilen vietin aikaa suunilleen koko päivän ja illan Lisan ja Veran kanssa ratsastaen, piknikillä, makkaralla ja Diskossa osaksi synttärien kunniaksi nyt etukäteen koska en oikeasti kerkeä olla torstaina koneella klo 16-17 aikaan jolloin serkuillani loppuu SR.
Tanssiessamme vähän yli 2h kerroin yhdestä meidän luokkalaisesta nimeä mainitsemasta henkilöstä joka osaa olla oikeasti tiedätte-kyllä-varmaan-mikä. :D

Päätin sitten sortua ostamaan kaikkilla 2847SC vaatteet ja varusteet synttärien kunniaksi. Ne myös näkyy alapuolella. Loppusumma mitä jäi käteen oli 0SC. :D

Satuin lisäämään päivän aikana uuden videon joka näkyy lopussa.
Mutta nyt itse kuvien pariin! ->>

Soittakaa joku luonnonsuojeluun! Täällä on öljyä!

Minulla ois kana kynittävänä

Lifetime lahja

Kaikki mitä näkyy on ostettu SC

Kypärät ja samalla paita ja lasit kuvassa

Sarja valmis housujen lisäksi


Housut ja samalla kuvassa paita

Kengät


Hienot maisemat



Vai itsemurha...?

Haalikaame lihaa!

Kuka tämä on?

Jälkeenjäänyt

Baila baila









Yksi yrittää aidan toiselle puolelle vaikean kautta

Haluaisi jo mennä pidemmälle!






lauantai 24. tammikuuta 2015

Ah! Tehtäviä!

Se olisi taas päivitys postaus.
Vaihteen vuoksi tehtäviä saatiin taas kahdelle päivälle. Onneksi! Nämä päivät jolloin ei ole mitään tehtäviä ovat tylsiä.
Tehtävät alkoi Dorthin luonna Paddock Islandilla. Tehtävinä oli kurpitsojen keräämistä, lampaiden ajamista kokoon ja kirjan metsästämistä. Eräällä pikkutytöllä Lisalla oli keskiviikkona synttärit ja ajattelin siinä samalla jos tämäkin päivitys ois tullut viikkoa myöhemmin niin olisi ollut aika ajankohtainen tehtävä minun ja Pikkutyttö-Lisan kanssa.
GED tyyppejä myös pistettiin koville ja uskon vielä että heistä ei pääse tosta noin vain eroon...
Uusi ratakin saatiin peliin samaiselle pikku saarelle joka on nimeltänsä Paddock Island Wilderness Race.

Jotta pääsisit tekemään uusia tehtäviä sinun tulee olla suorittanut tehtävät jotka koskevat Lokea ja kanoja.

Jarlaan on tullut uusia vaatteita, hevosmarketti on taas liikkeellä ja jos taas oikein muistan niin seuraava paikka on Goldi. Lisäksi lumet ovat sulaneet Jorvikissa.

Huomenna tai tänään illalla olisi tarkoitus tehdä toinen postaus joka koskee peilailujani Onlinessa.


Sinullakin on ihana nimi...

EI!!!



tiistai 20. tammikuuta 2015

Kolme konetta = enemmän hupia

Kokoan eilisen ja tämän päivästä yhtä juttua, koska ei päivät ei eroa toisistaan mitenkään lailla niin ja tietysti paljon kuvia luvassa!
Eilen vietimme kaikki 3 yhteistä aikaa Onlinessa ekaa kertaa. Vietimme suunilleen joka paikassa ei sr alueella puhuen kaikesta ihmeelisestä mitä tuli mieleen. Se tuli ainakin selväksi että tiistaina eli tänään hankin kummallekkin sr jotta he pääsisivät jatkamaan eteenpäin tehtävissä ja pääsisin kuvaamaan uutta videota.
(+viettämään synttäreitäni heidän viimeisenä sr päivänä jos mahdollista aikataulun mukaan...)

Lisalle tuli siitä kohtaus kun kerroimme kukin kuinka paljon sc kelläkin on ja tietysti mä viimeisenä sanon 20742 sc... Meinasin itsekkin saada kohtauksen kun huomasin luvun. Mutta kyllä se kelpais jos olisi joku joka maksaa. XD Siis mullahan oikeasti on 2742. Repesin niin pahasti että kysyin jo liimaa, mutta tarjottiin vain teippiä jota pyysin heittämään. Noh juttu päätyi siihen että kyllä se teippi lentää jos tarpeeksi kovaa heittää ja taas Lisa sai kohtauksen. :D
Jostain syystä taas sanoisiko nyt valittamisesta vai mistä mutta mua syytettiin kaikentietäjäksi. Tämä johtuu siitä kun Lisa kertoi missä hänen tasomittarinsa menee niin sanoin hänen ehkä pääsevänsä tasolle 15 tämän 10 päivän aikana.

Tänään tosiaan hankin kummallekin sr ja hyvin ovat päässeet vauhtiin, suostuivat vielä liittyä uuteen videoon jonka julkaisen joko tällä viikolla tai ensviikolla. Nyt oli hyvä kuvata näin pelin talvi aikaan ennen lumien sulamista joka taitaa olla huomenna. Kuvaukset jatkuvat taas lähipäivinä.

Mutta en ymmärrä mulla oli eilen fraps päällä mutta ei se yhtään ottanut kuvia sillan kohtauksien jälkeen. Ei ne mitenkään kovin erikoisia ollutkaan vain meidän laukkailusta, kumartamisesta yhtä aikaa ja moorin kaivoksen päältä.
Ei mulla taida olla muuta kerrottavaa muutaki kuin etten tiedä kirjoitanko huomisestä päivityksestä mitään vai meneekö myöhemmille päiville.



2 myyjää yrittää saada Veran ostamaan hevoselle koristeita

Kolme turpaan lyöjät

Talvella on hyvä ottaa aurinkoa


Mitä Lisa tekee taustal?





Älkää kysykö mitä teemme :D


Syksy saapui latoon

Mites mä tänne? :D


Epätoivoista yritystä Harvestiin


Haluaako kukaan Juustoporkanakurpitsakalakaalikeittoa?